3/10/2014

MEIKIT JÄRJESTYKSEEN: PIHISTÄ vs. PANOSTA


En ole mikään varsinainen kosmetiikkafriikki, mutta perusmeikit löytyy aina jopa mukaa. Arkiset tarvikkeet, kuten peitepuikko, huulikiilto, tehovoide ja kortisoni kulkevat mukana pikku pussukassa. Isommalle matkalle pakkaan mukaan suuremman arsenaalin kuten atoopikolle armaita ihovoiteita ja erikois-shampoot ja omalle hiustyypille sopivat hoitoaineet. Kotona meikit kulkevat sinne tänne, sillä kampauspöytäni meni viime muutossa varastoon ja kampaan takkuni toisinaan vessassa, suuren peilin edessä lattialla istuen tai keittiön pöydän äärellä luonnonvalossa.

Olen himoinnut Nomess Copenhagenin läpinäkyviä purnukoita ja juuri sitä isoa lokerikkoa. Hinta vaan on aikamoinen. Eikä se ole nyt ihan ensimmäisenä hankintalistallakaan. Löysin Tigeristä pienen läpinäkyvän säilyttimen (4€), joka saa kelvata nyt aluksi. Siinä tärkeimmät meikit ja siveltimet ovat kauniisti esillä.







Haaveilen kampauspöydästäni. Laittaisin siihen vasemmalla näkyvät Åsa Jungneliuksen Kosta Bodalle suunnittelemat pienet lasiteokset, meikit rasioihin, korut telineisiin ja ihanimmat tuoksut vadille ja pitäisin toisinaan tauon arjesta. Laittautuminen toimii itselläni jonkinlaisena meditaationa, kuten matkustaminenkin. Katselen itseäni peilistä silmiin ja mietin kaikenlaista. Ajatukset virtaa omaa vauhtiaan ja jopa työideoita saattaa putkahdella päähän.

2 kommenttia:

  1. Kortisonivoide? Pahoittelut, jos puutun nyt liikaa, mutta ethän käytä sitä muuten vaan ja jatkuvasti...? :/ Tuosta lauseesta sai sen käsityksen, mutta se ohentaa ihoa eikä sitä saisi käyttää jatkuvasti muutenkaan. Toivottavasti ymmärsin jotain väärin :) Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sentään. Mulla on vaikea atooppinen iho, joka vaatii toisinaan nopeita varotoimia. Hyvä ihotautilääkäri löytyy onneksi perheestä, joten olen hyvissä käsissä:) Ei hätää!

      Poista

Kiva kun kommentoit, jee!