2/27/2015

SUURIMMAT SISUSTUSHAAVEET NYT


Sain Suvilta mukavan haasteen, joka innoitti postaamaan, vaikka alkanut julkisivuremppa on vetänyt postausfiilarit toistaiseksi täysin nollaan. (Kyllä on kamalaa kun ikkunat on peitetty... ja seuraavat puoli vuotta menee näin) Lupaan ja vannon että kun tästä kurimuksesta selvitään, kuvaan paljon mielettömän kauniita kuvia!

No niin, mutta siis niihin suuriin sisustushaaveisiin. Itselläni sisustuksen haaveet ovat jo melko pitkään liikkunut itse tilasta haaveillessa. Ollaanhan vietetty jo vuosikausia alle 40 m2 kodeissa. Isompi koti saatiin, mutta koska se ei ole vielä se oma, muokkaamista tehdään vain hieman. Unelma omasta kodista on siis suuri ja ostoajankohta sijoittuu 1,5 - 2 vuoden päähän.

Meillä taitaa olla mies se, jolla on haaveita eri kalusteista. Ja hän niitä myös sinnikkäästi metsästää :) Omat haaveeni jotka osaan nimetä on Flosin Arco-lattiavalaisin, meikkauspöytä, paljon suuria peilejä, Chesterfield- tai pintanapitettu sängynpääty (kuvassa Zanottan Carcalla-sänky), terassi kasveineen ja kahvipöytineen sekä pitkät upeat verhot, kuten alemmassa kuvassa.



photo


Loungealue, jollaisesta olen myös unelmoinut, on jo hieman uuteen kotiimme muodostunut. Siihen metsästäjäni vaanii mustaa tanskalaistyyppistä nahkasohvaa tuoleineen. Itselleni kelpaisi myös Adean Band-sohva, mutta peräännyn suosiolla :) Katsotaan millainen lounge meille kevään mittaan muodostuu... EDIT: heti kun postasin tän, tuli puhelu että the sohva on löytynyt ja noudetaan TÄNÄÄN Helsingistä! Jee!

Haasteen heitän eteenpäin Hennalle, jonka kauniista kodista ja tyylistä inspiroidun harva se päivä. Ota koppi lahjakas Henna!


8 kommenttia:

  1. Voi ihanuus! Kiitos tästä. <3 Mä haaveilen, että voisin pyytää sut ja Suvin meille terassikahveille kevät/kesällä. Voitais keksii jotain kivaa, nyt kun asut Turussa ja vieläpä vähän hämärissä olosuhteissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Olis ihana istua kesäiltaa, kuvailla ja höpistä, jee!

      Poista
  2. Mistä se mies niitä metsästää = onko mitään hyviä vinkkejä parhaiden löytöjen tekemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tsekata säännöllisesti huuto.net ja tori.fi. Lisäksiä hyviä löytöjä tekee ainakin Turun isommilta kirbeiltä, joissa on myös kalusteita (Kaarina, Piispanristi, Manhattan, Mimmi jne.). Meillä kirppareilta ja netistä on löytynyt mm. Thonet-tuolit, Domukset, Skaala-tuoleja, pinnatuoleja, iso tiikkinen ruokapöytä, vaatekaappi, senkki, 2 upeaa isoa mattoa, paljon astioita, suuria viherkasveja jne.Etsiminen käy toki työstä, jos ei ole harrastuksena kiinnostava :)

      Poista
    2. Voi mitä löytöjä! Ja onhan se niin että ne tuntuvat parhailta kun on nähnyt vaivaa ja kierrellyt ahkerasti. Turussa on kyllä hyvät kalustekirpparit! Käydään aina kiertelemässä kun ollaan hoodeilla. Domuksia siis todistettavasti löytää kun vaan jaksaa etsiä ;)

      Poista
    3. Kyllä löytyy :) meidän Domukset, jotka juuri nyt ovat siskollani, oli maalattu kukkakuviolla! Ihan mahtavaa! Niissä oli pirunmoinen hiominen ja maalaaminen, mutta se kyllä palkittiin.

      Poista
  3. Anonyymi28/2/15

    Kiva toi valaisin! Hinta on aika kova...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On arvokas tosiaan. Saapi nähdä onko koskaan pokkaa tai varaa hankkia noin kallista...

      Poista

Kiva kun kommentoit, jee!