5/31/2015

AFRIKKALAINEN PRINTTIKANGAS





Kotimme on tosiaan julkisivuremontissa ja ikkunat on peitetty näiltä näkymin heinäkuun loppuun asti. Hieman alkaa jo kieltämättä olla väsymystä ikkunattomuuteen. Olisi niin ihana katsella kadun toisella puolella kasvavia puita ja kukkivia syreenejä. Kuvaaminenkin on kotona todella hankalaa ja siksi blogissakin ollaan enemmän muissa kohteissa ja aiheissa.

Nämä kuvat on otettu Helsingin kodissamme. Kuvat etsin albumeistani, kun luin Annen kangaslöydöstä. Oma afrikkalainen printtikankaani on löytynyt muutama vuosi sitten samaisesta Turun Eurokankaan korista. Pitääkin käydä taas katsomassa, josko löytyisi muita yhtä hauskoja printtejä näiden kaveriksi.

Harvoin pidän mistään noin villistä omassa kodissa. Tyynyt tuovat kuitenkin juuri sopivasti särmää seesteisyyden keskelle. Erilaisten kuvioiden yhdistäminen tyynyissä kiehtoo ja ihailenkin usein lehtien kuviollisia tyynykasoja. Varsinkin ruotsalaiset tuntuvat osaavan tämän(kin) rennon miksaamisen loistavasti. Itse olen yhdistänyt afrikkalaista printtiä, suomalaista Johanna Gullichenia (kuvassa) sekä australialaista Florence Broadhurstia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit, jee!