5/22/2015

KUPLIA, KUKKIA JA KESÄISIÄ MAKUJA

photo source



Keskiviikon Helsinkireissulla kävin Eirassa herkuttelemassa kun Soda Stream järjesti uusien makujensa maistelutilaisuuden mielenkiintoisessa paikassa. Miljöönä toimi nimittäin myynnissä oleva asunto Apteekkarien Kivennäisvesitehtaassa Speranskintie kolmessa.

Pöydille oli katettu juomat, herkut ja Flora & Lauran satumaiset kukka-asetelmat.

Ylläolevassa, ensimmäisessä annoksessa oli torivihanneksia, villiruusua ja tilliä, juomassa maistui lime ja basilika.








Allaolevassa annoksessa oli korvasientä, valkosipulikrotonkeja, herneitä ja lakritsijuurta. Annoksen kanssa oli tyrnillä maustettua juomaa. Jälkiruokana taas oli väinönputkivanukasta, jossa oli mustaherukanlehtihunajaa ja siitepölyä. Siihen yhdistetyssä juomassa maistui vanilijan ja sitruunan kukat. Aika täydellistä! Ruokien takana oli karismaattinen villiyrttispesialisti ja keittiömestari Sami Tallberg.








Meitä hemmoteltiin myös kansainvälisin vierain. Kahden Michelintähden kokki Paul Liebrandt kertoi meille New Yorkin juomatrendeistä joissa alkoholittomuus tuntui olevan kovassa nousussa. HS:n artikkeli haastatteluineen löytyy täältä.








Itse aion kokeilla ainakin inkiväärisoodan tekemistä. Ja nuo annokset ja kukka-asetelmat... niin inspiroivia! Ne innoittavat tutkimaan ympäristöä uusin silmin ja kokeilemaan makuyhdistelmiä. Jään kovasti odottelemaan juomamalliston julkistamista.










Translation: 

I visited Soda Stream's tasting event in Helsinki. It was about the new Soda Stream flavours but there was a lot more to see, hear and taste too. Two star Michelin chef Paul Liebrandt told us about New York's alcohol free cocktail trends. On the table there were beautiful flower arrangements made by talented Laura Väinölä and small and tasty portions by chef Sami Tallberg who specialises in wild herbs. I got lots of inspiration for our summer parties.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit, jee!