7/24/2015

KOTONA JUURI NYT - PEILIPÖYTÄ






Ennen Kroatianmatkaani piipahdimme Ikeassa lihapullilla. Käymme toisinaan Ikeassa juuri pullilla ja siihen ostokset ovat pitkälti jääneetkin. Mieleeni tuli peili, jota alkuvuodesta himoitsin. Nappasin myyjää hihasta ja kyselin, josko peili vastaisi jo mallikappaletta. Ostin siis jo kerran Ikean Stockholm-peili, mutta paketista kuoriutui kauniin keskitumman puun sijasta harmaata ja vaaleaa. Peili ei vastannut lainkaan mallikappaletta, joka liikkeessä oli esillä ja se meni suoraan reklamaationa palautukseen. Kyselinkin nyt siis, josko peiliä olisi tullut uutta erää; sellaista joka vastaisi paremmin alkuperäistä pähkinäviilua.

Varastoon oli kuin olikin saapunut juuri edellisenä päivänä lisää Stockholm-peiliä ja sovimmekin myyjän kassa että jos tällä kertaa väri on väärä, saisin myymälän mallipeilin tilalle. Avasin jännittyneenä peilipakeltin kassan jälkeen ja... sama harmaa viiluhan sieltä valitettavasti löytyi. Soitimme asiakaspalvelusta yläkertaan ja odottelimme hetken mallipeilin irroittamista.











Nyt peili on siis seinällämme ja kaunishan tuo on. Stockholm-peili on halkaisijaltaan 80cm, eli suurempi kuin pyöreät peilit yleensä. Pinnan tulisi olla keskiruskeaa lämpimänsävyistä pähkinäviilua, mutta mitä ilmeisemmin tämän hetken erät muistuttavat enemmän harmahtavaa tammea. Pidän kovasti peilin koosta, muodosta ja väristä.  Kannattaa siis olla sitkeä ja vaatia sitä mitä on luvattu. Se palkitaan.

Mutta, mutta!! En ole siltikään 100% varma että peili tulee pysymään juuri tuon värisenä. Toinenkin loistava vaihtoehto on jo valmiina takataskussa. Sitä ehdin jo pureskella melko pitkälle kun väri tuntui olevan täysin väärä. Itseasiassa maali on jo hankittu ennen peiliä. Ja kyseessä ei ole valkoinen maali, vaan yksi Abigail Ahernin runsaista sävyistä. Katsotaan josko raaskin peittää puupinnan. :D Hmmm...

Mahtavaa pitää esillä tuollaisia tavaroita kuten kauniit meikkisiveltimet,  kynsilakat ja harjakin. Muistaa sitten käyttää niitäkin...

Täältä pääsee kurkkaamaan kuvia ennen ikunaremppaa samaisista kulmista. Valkoiset pokat ovat huomattavasti helpommat ja sopivat kellertävän puulattian kanssa, toisin kuin vanhat tummat.




6 kommenttia:

  1. Tosi kauniisti kyllä sopii paikalleen - ja puun sävy on kyllä hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Pidän kovasti puun väristä ja se sopii tiikkipöytäämmekin hienosti. Olen päättänyt etten anna keltaisen lattian häiritä, enkä tee hankintoja sen mukaan. Tässä kodissa kun ollaan taas sen max pari vuotta...

      Poista
  2. Kaunis puun sävy! Ja sopii kyllä mainiosti tuon lipaston kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuosta oli liian vaikea tinkiä :) Toisaalta se tämänhetkinen Stockholm-peilien puusävy voi mennä moneen muuhun kotiin mainiosti juuri tammikalusteiden kanssa.

      Poista
  3. oi ! tykkään kovasti lipastosta ja peilistä ja lipastonpäällisasetelmasta <3
    näitä kuvia piti ihastella useampaan kertaan !

    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla noi asetelmat on yheensä aika hujanhajan, mutta joskus riittää että on kauniita esineitä kasassa :D

      Poista

Kiva kun kommentoit, jee!